| Olen Lea Ängeslevä, kypsässä iässä oleva
tyttönen, Pirkanmaalta. Asumme Soppeenharjulla Ylöjärven kaupungissa
paritalossa. Perheeseemme kuuluu minun lisäksi mieheni, lapsemme asuvat jo omillaan.
Työskentelen terveydenhoitoalalla osa-aikaisesti. Kymmenen vuotta sitten perheeseemme haettiin Turun seudulta pieni
villakoirapoika, joka ihastutti meidät hetkessä tähän rotuun. Eikä aikaakaan kun
perheemme kasvoi toisella kääpiövillakoirapojalla. Nykyään meitä ilahduttaa
melkoinen villiskatras, mihin voit tutustua sivuillani.
Kasvattajakurssin kävin helmikuussa 2008 ja kennelnimen sain marraskuussa 2008. Kasvatan
pienimuotoisesti mustia ja ruskeita toy- ja kääpiövillakoiria.
Koirani elelevät perheen keskellä osallistuen arkeen sekä juhlaan. Lomamatkoilla koirat
matkustavat mukanamme ja herätämmekin usein ansaittua hilpeyttä laumamme kanssa.
Kotioloissa koiramme kirmaavat aidatulla pihallamme, päivittäin teemme myös
kävelylenkkejä harjun maisemissa. Näyttelyissä käymme myös ahkerasti.
Toivottavasti viihdyt sivuillani. |